Blogi kuoli. Ja niin minäkin, ainakin jollain tapaa. Kaikki te varmasti tiedätte etteivät asiat mene aina aivan kuin suunnittelee. Niin kävi nytkin. Tuli pari mutkaa matkaa, jotka johtivat siihen, että onnistuin taas palaamaan samaan vanhaan. Terveellisyys muuttui kontrolliksi ja onnellisuus itseinhoksi. Ana palasi, niinkuin aina...
Nopeammin kuin itse huomasinkaan, jätin syömättä. Muutosta ei tapahtunut, joten ahdoin itseeni suklaata ja inhosin itseäni enemmän. Tämän jälkeen syöminen loppui taas. Se on noidankehä johon on niin helppo lähteä. Vihaa itseään, päättää lakata syömästä, luovuttaa ja syö, katsoo peiliin ja vihaa taas itseään... Pyörä pyörii pyörimistään. Päiväni kuluivat vettä juodessa. Loppuviikosta olo oli niin huono, että aina retkahdin ja ajattelin aloittavani ensi viikolla alusta. Lopulta kun huonona hetkenä laitoin suuhuni mokkapaloja ja suklaata ja löysin itseni vessanpytyn äärestä tunkemasta hammasharjaa kurkkuuni. Lopulta tajusin, että tapan itseäni.
On kuin isku vasten kasvoja kun tajuaa, ettei omista elämäänsä enään. Se kontrolli syömisestä onkin vain kuviteltua. Ruualla oli ote minusta eikä toisin päin. Sanoista normaalipaino ja syöminen oli tullut kirosanoja. Nyt vihdoin ymmärrän kun sanotaan, että syömishäiriö pilaa elämän. Olenhan minä koko ajan tajunnut, ettei tämä ole hyväksi ja että käytökseni on sairasta, mutta tällä kertaa lamppu syttyi eri lailla. Äkkiä jäinkin miettimään kulunutta vuotta. Missä kohtaa olen ollut onnellinen? Missä kohtaa olen ollut ajattelematta syömistä? En keksinyt vastausta, vaan hiljaa kuiskasin, etten milloinkaan. Tajusin, että olen valehdellut itselleni tilanteen vakavuudesta. Tajusin menettäneeni itseni.
Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Vielä ei olisi liian myöhäistä. Marssin terveydenhoitajan luo ja totesin asian lyhyesti. Hän katsoi minua ja hymyili. Hän heitti pelastusrenkaan. Ensi viikolla junani vaihtaa toivottavasti raidetta. Tiistaina aloitan aamuni terveydenhoitajan, lääkärin ja psykologin kanssa.
Mahdollisuus saada uusi alku, ei kuitenkaan tarkoita, että en haluaisi laihtua. Haluan edelleen lopettaa syömisen ja olla kaunis. Nyt en kuitenkaan ole yksin ja mieltäni yritetään korjata. Muutoksen halu lähtee kuitenkin minusta. Psykologit ja lääkärit eivät voi päättää puolestani, että alan pitämään itsestäni. Tämä kaikki vaatii aikaa, mutta olen ainakin valmis yrittämään. Olen kuitenkin varma, että ei tämä helppoa tule olemaan. Vaikka varmasti tulee hetkiä, jolloin kadun "hoitoon hakeutumista" niin kuitenkin sisimmässäni olen ylpeä itsestäni. Hain apua, sillä tiesin, etten voi voittaa tätä yksin.
Toivottavasti joku sai jotain irti tästä tekstistä. Itsestä ainakin tuntuu, että siitä tuli todella sekava. Haluan kuitenkin sanoa kaikille niille jotka ovat samanlaisessa tilanteessa kuin minä kuukausi takaperin, että lopettakaa. Ottakaa elämänne takaisin haltuun, älkääkä murhatko itseänne enempää sekunti sekunnilta.
Tämä blogi tulee jatkamaan elämäänsä. Alan postata siitä, miten parantuminen lähtee käyntiin. Ainakin toivottavasti. Eli siis kaikille lukijoille "Hei, olen Ria ja aion ottaa oman itseni takaisin."
KUVAT: WE♥IT
KUVAT: WE♥IT